Ranskan halki

Bernin asemalla ei varttia yli viisi aamulla elämä kuhise. Taksimatka sinne näytti hiljaisen puolen myös vanhasta kaupungista, joka nousi aamu-usvasta. Fribourgista junaan nousee jo duunareita ja tietotyöläisiä, Lausannesta lisää. Läppäreitä nostellaan pöydille ja älypuhelimien näytöt vilkkuvat.

Aurinko heittää ensimmäisiä säteitään, kun juna lähtee Genevestä kohti Lyonia. Rautatie seuraa usvaisia Rhonejoen rantamia, jotka ovat paljolti luonnontilassa. Tiukkaan pakatun Sveitsin jälkeen tuntuu, että maisemalla on tilaa hengittää. Mukavat penkit ja aikainen aamu vetävät silmät kiinni.

Lyonissa juna vaihtuu huippunopeaan TGV:hen. Interrail-lippu herättää hämmennystä lipuntarkastajassa, ja sitä ihmetellään usean ihmisen voimin, soitellaan sinne sun tänne. Lopulta konnari tuo sen takaisin ja vakuuttaa, että kaikki on hyvin. Bernin hyvän palvelun rautatieasemalta ostetusta paikkalipusta taisi puuttua joku TGV-lisä. 

TGV ja Ranska on haasteellinen yhdistelmä reilaajalle muutenkin. Juniin on saatavilla vain tietty kiintiö interrail-paikkoja. Tähänkin aikaan vuodesta sveitsiläiset virkailijat saivat tehdä urakalla hakuja ennen kuin tärppäsi. Kesällä ei taitaisi onnistua kuin tuurilla sormi valmiina läppärin näppäimillä, kun paikat tulevat myyntiin. 

Maisemat muuttuvat kohti etelää mentäessä ja valon määrä lisääntyy. Montpellierin rautatieasemalla valo vie silmät mennessään.

Halli on kuin jättimäinen valokatos, jotain täysin muuta kuin mielikuvat sokkeloisista ja hämäristä vanhoista asemista.

Reilun tunnin pysähdys houkuttelee tutkimaan lähikatuja. Ruokapaikka löytyy kulman takaa.

Juna muuttuu Languedoc-Roussillonin pikajunaksi. Hyttiosastossa nuokkuu minun lisäkseni nuori tyttö, jonka silmiin on uponnut kajalia enemmän kuin minä olen ikinä käyttänyt. 

Maisema muuttuu kuivemmaksi, ja kukkuloilla näkyy linnoja, raunioita ja pieniä kaupunkeja.

Rannikolle tultaessa maisemaan ilmestyvät laguunit, joiden lintumaailma on rikas. Languedoc-Roussillon on muutenkin Euroopan parhaita lintuseutuja. Laguuneissa näkyy jonkin verran vaaleanpunaisia flamingoja, joiden tunnetuin esiintymispaikka on hieman idempänä Camarguen suistossa. Isot haikarat lepattelevat mättäältä toiselle. 

Neljäs ja viimeinen junanvaihto on Espanjan puolella Port Boussa. Nyt matka jatkuu lähijunalla, ja seurakseni saan tiibetiläis-espanjalaisen perheen. Roteva rouva matkustaa kahden lapsensa kanssa. Heitä on hauska seurata, vaikkei yhteistä kieltä ole. 

Barcelonan asemalla matkaväsymys iskee enkä tahdo hoksata, miten asema-aitauksesta pääsee metron puolelle ja mistä hommataan ensimmäinen metrolippu. Apua saa pyytämättäkin.