Kaamoskiepaus Pohjois-Ruotsiin ja Norjaan

Interraillipussa oli Euroopanreissun jälkeen vielä muutama päivä käyttämättä ennen itsenäisyyspäivää. Maata pitkin piti päästä matkaan, joten suunnaksi valikoitui pohjoinen.

Onko mitään järkeä lähteä pimeimpään aikaan vielä pimeämpään? meiltä kysyttiin.

Paljonkin, voimme nyt vastata.

Matkasuunnitelma oli mennä Kemin kautta Ruotsin puolelle, jatkaa bussilla Luulajaan ja sieltä yhtä soittoa IC-junalla Norjan Narvikiin. Junareitti Kiirunan ja Narvikin välillä on tunnettu upeista tunturi- ja vuonomaisemistaan.

Sääolot heittivät matkasuunnitelman uusiksi. Viikko sitten Pohjois-Norjan ja Ruotsin tuntureilla tuiversi kova tuuli ja lunta tuli valtavia määriä. Lumivyöry katkaisi radan Ruotsin puolella vähän ennen rajaa kahdeksi päiväksi. Lunta oli tullut poikkeuksellisen paljon joulukuun alun normaalilukemiin verrattuna.

Niinpä vietimmekin kaksi yötä Kiirunassa. Harmistus haihtui nopeasti, sillä Kiirunassa oli kunnon talvi ja lumi kätki armeliaasti kaupungin rosoisuuden ja toi esiin vanhat kauniit puutalot jouluisine ikkunasomisteineen. Vanhat, isot puutalot työläisasuntoineen olivat kuin jättimäisiä joulukalentereita.

Pakollinen pysähdys oli myös kurkistus kaivosmaailmaan, sillä LKAB:n kaivos hallitsee Kiirunaa. Tuhannet ihmiset ja sadat rakennukset joutuvat väistymään lähivuosina kaivoksen tieltä, sillä kaivoksen päällä sijaitseva keskusta siirretään uuteen paikkaan kauemmas malmisuonista.

Siirto koskee myös Kiirunan ainutlaatuista puukirkkoa - joka sekin on syntynyt kaivosyhtiön toimesta. Suunnittelija sai 1900-luvun alussa yhtiön disponentilta toimeksiannon piirtää kirkko, "joka on kuin lapinkota."

Kiirunan kirkko on Ruotsin suurimpia puukirkkoja.
Se on vierailun väärti, jos liikut Kiirunassa.

Uudessa keskustassa toimii jo upouusi kaupungintalo, jota kävimme kurkistelemassa. Toimistoaika oli valitettavasti juuri päättynyt, emmekä päässeet sisälle.

Huikeita maisemia matkalla Narvikiin

Keskiviikkona junaliikenne palasi normaalitilaan ja pääsimme piipahtamaan Narvikissa. Kiirunasta puoli yhdeksän aikoihin lähtenyt aamujuna oli hyvä valinta, sillä matka osui päivän valoisimpaan aikaan.

Junaradankin takana on kaivosyhtiö LKAB, jonka rautamalmipelletit kulkevat junilla Narvikin ja Luulajan kautta maailmalle.

Vuonomaisema Narvikia lähestyttäessä on huikaisevan hieno pilvisenäkin päivänä.

Narvikissa oltiin jo lähellä kaamosajan alkua - päivän pituus oli vain 20 minuuttia. Kahden maissa iltapäivällä hämärsi jo kunnolla. 

Oikealla olevasta rakennuksesta löytyvät niin sotamuseo kuin kaupunginkirjasto ja sen mukava kahvila.

Narvikissa joulukuun alkupäivien lumet olivat jo muuttuneet loskaksi ja jalkakäytävät olivat paikoitellen kuin huono luistinrata. Kaupungin keskusta on kuitenkin kätevän tiivis.

Kiinnostavimmat paikat löytyivät parin sadan metrin päästä Wivel-hotellista, jossa asuimme. Sotamuseo antaa näkökulmaa Narvikin sataman ja malmiradan merkitykseen. Narvikin hallinnasta taisteltiin huhti-kesäkuussa 1940.

Fiskehallenin kalatiski

Vinosti vastapäätä sotamuseota löytyy Fiskehallen, joka komeasta nimestään huolimatta on käytännössä yksi kalakauppa ja sen kyljessä oleva kalaravintola. Tuore kala ja äyriäiset maistuivat mainioilta lounaalla.

Hyvä päivällispaikka oli vielä lähempänä: Wivelin vieressä on hiljattain avattu Furu -gastro pub.

Paluumatka Luulajan, Tornio-Haaparannan ja Kemin kautta sujui mallikkaasti, joskin Tornio-Haaparannan matkakeskuksessa kävi ilmi, ettei bussi Kemiin kuljekaan itsenäisyyspäivän takia. Ystävällinen Irmeli siskonsa kanssa pelasti meidät ja tarjosi kyydin.

Matkan viimeinen suositus on Kemin rautatieaseman vieressä sijaitseva putiikkihotelli-kahvila Hertta. Kauniisti korjattu vanha talo ulkoa ja sisältä, miellyttävä ilmapiiri sekä hyvä hinta-laatusuhde tarjoomuksissa.

Kemin Hertta kylpi talviaamun valossa itsenäisyyspäivänä.

Rataverkon vertailu

Opettelin matkan aikana käyttämään muutamaa tiedon visualisoinnin työkalua. Rataverkon kehitys matkallemme sattuneissa maissa oli hyvä harjoituskohde.

Mielenkiintoista on, että rataverkko on kutistunut selvästi Saksassa sekä Puolassa ja hieman Ruotsissa. Italia sen sijaan on rakentanut lisää rataverkkoa. Suomessa, Itävallassa ja Tanskassa tilanne on pysynyt suurin piirtein samana. 

Toinen näkökulma matkamme rautatieverkkoon on vertailu matkustaja- ja tavaraliikenteen tehokkuudesta.

Siinä matkustajakilometrit ja tavarakuljetusten tonnikilometrit on jaettu kunkin maan rataverkon pituudella.

Matkustajaliikenteessä erottuvat tehokkaina Tanska, Itävalta, Saksa ja Italia. Tavaraliikenteessä erot ovat suuremmat, ja Itävalta näyttää onnistuneen siirtämään Alppien läpi kulkevaa tavaraliikennettä kiskoille. Ruotsin ja Tanskan tavaraliikenteen tiedot puuttuivat lähdeaineistosta.

Maailmanpankin World Development Indicators tarjoaa tiedon kaikista maista.

Varsovan Polin-museo on vavahduttava kokonaisuus

Puolalaisten ja juutalaisten tuhatvuotinen yhteiselo on Polinin eli puolanjuutalaisten historian museon punainen lanka. Polin on hieno niin rakennuksena kuin elämyksellisesti tietoa tarjoavana museona. 

Museon on suunnitellut suomalainen arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki. 

Meille Polin oli itsestään selvä matkakohde Varsovassa, sillä kumpikin olemme ahmineet aikaisemmin Isaac Bashevis Singerin kirjoja. Ne ovat olleet ikkuna puolanjuutalaisten elämään. Singer sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1978.

Polin-museon perusnäyttely kuljettaa kävijän kekseliäästi ja kiinnostavasti läpi vuosisatojen. Rakennus ja sen sisältö ovat upea yhdistelmä. Näyttelyn ytimessä on muun muassa kopio Gwoździecin synagoogasta, jonka kävijä näkee ensin sisältä ja myöhemmin kahvilaan kulkiessaan sen puiset rakenteet yläpuolelta. 

Gwoździecin synagooga elää uudelleen Polinissa.

Perusnäyttely kertoo ennen kaikkea siitä, miten juutalaiset elivät Puolassa. Toinen maailmansota ja holokausti täyttävät kauhulla yhden gallerian, mutta tarina ei pääty siihen. 

Ennen toista maailmansotaa puolanjuutalaiset muodostivat maailman toiseksi suurimman juutalaisyhteisön. Kolmesta miljoonasta juutalaisesta noin 80 prosenttia  kuoli holokaustin uhreina. 

Polin-nimi tulee hepreasta ja tarkoittaa “täällä voit levätä”. Sillä nimellä juutalaiset kutsuivat Puolaa, joka antoi monia muita maita paremmin tilaa juutalaisille. 

Museo on rakennettu puistoon, jonka paikalla sijaitsi Varsovan ghetto.

Suurlähettiläänä Varsovassa työskennellyt Hanna Lehtinen kirjoitti museon avajaistunnelmista syksyllä 2014.

Näyttämönä Antica Maddalena

Pääosan esittäjä: Signora ravintoloitsija

Sivuosan esittäjät: neljä tarjoilijaa ja neljä kokkia

Muut esiintyjät: ilman varausta sisään pyrkivät asiakkaat, sisäpiiri drinkeillä, pöytävarauksen tehneet

Näytelmän lavastus: moderni, pelkistetty ruokaravintola

Parin tunnin kuljeskelu Udinessa perjantai-illansuussa oli mielenkiintoinen: kaupungista löytyi erilaisia kerrostumia rapistuvista kortteleista venetsialaistyylisiin palatseihin, tavallisista tupakkakaupoista vanhan kaupungin galleriakatujen muotiliikkeisiin. 

Perjantai-illan tunnelma oli rento. Ihmiset istuivat ravintoloiden terasseilla viinillä, nuoret parveilivat torin laidan kahviloissa. Katetun gallerian suojassa oli hyvä istuskella katsomassa udinelaisen kaupunkielämän kulkua.

Nälkä sai kuitenkin melko pian liikkeelle. Tripadvisor osasi neuvoa sopivalta kuulostavaan ruokapaikkaan nurkan takana. Se vaikutti tyhjälle kuuden jälkeen, mutta ovi oli auki. Sisään siis Antica Maddalenaan. 

Pöytävaraus olisi ollut välttämätön, mutta tarjoilija istutti meidät pöytään, jonka varaus oli vasta yhdeksältä. 

Maddalena tarjosi meille mainion live-ohjelman siitä miten ilta alkaa suositussa ravintolassa ja millaisella intohimolla ja tarkkuudella sitä pyöritetään.

Esinäytöksenä tarjoilijat hyörivät tiskin takana, kokit esivalmistelivat listan ruokia. Tiskin ääreen istahti nuori mies, jolle tuotiin lasillinen viiniä. Hän nuuhki ja maisteli, ei innostunut.

Näyttämölle saapui päätähti, Signora Ravintoloitsija. Melkein valkeaksi värjätty tukka, valkea satiinitunika, mustat nahkahousut, mustavalkoiset glitterisukat ja -lenkkarit. Myös silmälasien kehykset olivat valkoiset.

Tunnelma tiivistyi. “Ragazze, tytöt”, alkoi lause jos toinenkin. Kaikki pöytävaraukset ja niiden tekijät käytiin läpi. Pulleaksi paisunut tilauskirja täyttyi jo lauantaina varauksista, kun puhelin pirisi toistuvasti. “Ciao, a domani!”

Siinä sivussa signora suukotteli tutut, torjui ilman pöytävarausta sisään yrittävät, kipaisi laittamaan kuntoon ulkopöydän, seurusteli sisäpiiriin kuuluneen aperitiivipariskunnan kanssa ja liehui muutenkin ympäriinsä. 

Pöytävarauksen tehneitä ruokailijoita alkaa tulla sisään, mutta meiltä jäävät säihkyvimmät sisääntulot näkemättä, sillä aikamme täyttyy.

Ruoka oli loistavaa, kekseliästä ja kauniisti tarjoiltua. Parasta oli kuitenkin illan viihdearvo.

Alkupalana sardiinit rusinoiden ja glaseeratun sipulin kera.

Suolaisenmakeat raviolit (djarsoni) ovat Friulin keittiön erikoisuus. Niiden sisällä on
villiyrteistä, perunasta ja rusinoista tehty täyte, jossa maistuu myös kaneli. 

Sattumalta Radda in Chiantissa

Thomas Cookin perinteisen matkatoimiston taannoinen konkurssi toi esiin matkailussa tapahtuneen muutoksen. Matkan järjestämiseen ei aina tarvita matkatoimistoa. 

Sattuma, perinteinen tiedonhankinta, uudet kännykkäsovellukset, jakamistalous ja yhteisöllinen suunnittelu kuvaavat meidän reissuamme ja erityisesti pääkohteen Italian valintaa.

Sattuma puuttui peliin, kun aloimme miettiä mihin päin Italiaa suuntaisimme. Hyvät vaellusmahdollisuudet, julkisen liikenteen palvelut ja mukava majapaikka olivat perusvaatimuksia. 

Vietimme syyskuussa viikonlopun Airbnb-majoituksessa Naantalissa. Paljon matkustavan isäntäväen matkakirjoista löytyi Walking and Eating in Tuscany. Sen reittien kuvauksia tutkimalla kohteeksi valikoitui Radda in Chianti - meille siihen asti täysin tuntematon pieni paikka Chiantin sydämessä. Vanha kunnon käyttöliittymä kirja oli tässä vaiheessa paras tapa saada kokonaiskäsitys asiasta.

Lokakuussa Raddan kaduilla oli väljää. 

Seuraava askel oli mukavan majapaikan hakeminen. Siinä jakamistalouden Airbnb osoittautui parhaimmaksi, sillä alueen hotellit olivat kalliita, samoin maatilamatkailun, agroturismon, kohteet.

Persoonallinen ja kohtuuhintainen Airbn-paikka löytyi Raddan keskiaikaiselta pääkadulta. Taloustieteitä Padovassa opiskelevan Andrean isovanhempien entinen asunto on perheen kotitalon alakerrassa. Ala-aulassa killtelee flyygeli, asunnossa sisällä melkein kaikki on kuin isovanhempien aikaan. Mitään ei ole liikaa, kaikki kauniisti esillä ja bonuksena pieni terassi, jolta on näkymä naapurin kasvimaalle. Pihasypressissä sirkuttivat muuttomatkalla olevat kottaraiset.

Kotiovelta oli 10 metriä lihakauppaan ja 50 metriä lähimpään ruokapaikkaan. 

Radda in Chianti sijaitsee kukkulan laella Arno- ja Ombronejokien vedenjakajalla. Keskeinen sijainti teki siitä 1300-luvulla alueen sotilasliiton pääpaikan. Raddan alueen historiaan liittyvät myös etruskit, roomalaiset ja heidän jälkeensä langobardit, joilta rakennustyylin sanotaan olevan peräisin. 

Pientä kaupunkia ympäröivät joka puolella viinitarhat. Niiden laitamilla vaeltelu ja viimeisten rypäleiden napostelu oli patikkaretkien kohokohtia.

Näkemillämme viinitarhoilla kasvatettiin pientä, tummaa rypälettä.

Sovellukset avaavat ovet ja löytävät aikataulut

Yhteisöllisen tiedonkeruun antia löytyi Facebookin Maata pitkin matkustavat -ryhmästä. Muiden kokemuksista oli hyötyä junamatkan matkareittiä suunnitellessa. Ryhmästä löytyi myös vinkkejä erilaisista sovelluksista, joilla aikataulujen haku, paikkalippujen varaus ja muu hienosäätö onnistuu.

Minun puhelimestani löytyvät ainakin Ruotsin, Saksan, Itävallan ja Italian rautateiden appsit. Tuorein lisäys on sovellus, jolla majapaikkamme ovi Varsovassa avautuu. Majoittajalla on tili avainsovelluksessa, jonka käyttäjäksi hän kutsui minut. Nyt voin avata asunnon oven tietyn aikarajan sisällä puhelimen Bluetooth-yhteydellä. Asunnossa on onneksi myös perinteinen vara-avain.

“Piatto parla”

Söimme Toskanan sydämessä sijaitsevassa pienessä Radda in Chiantissa uskomattoman herkullisen pasta-annoksen lounaaksi. Ylistimme sitä tietenkin maasta taivaaseen paikan yrmylle isännälle. “Piatto parla (ruoka puhuu puolestaan)”, tämä sanoi - ja puhkesi hymyyn.

Voiko asian tehokkaammin ilmaista!

Ravintolan itse tekemän paksun spagetin (Pici) kastike oli täydellinen yhdistelmä
munakoisoa ja tomaattia. Pici al sugo di melanzane e pomodoro hyppäsi
kertaheitolla pastasuosikkien kärkeen. 

La Bottega di Giovannino tarjoaa konstailematonta ruokaa ja hyviä Chiantin viinejä.

Ruoka on intohimoinen asia Italiassa. Siitä puhutaan, siitä väitellään ja aterioita suunnitellaan hartaasti. Ruokapuhetta kuuluu myös lounasajan alla junissa.

Meidän sunnuntaivaelluksemme reitille osui Volpaian kylä, jossa pari suosittua ravintolaa kilpaili asiakkaista vanhan keskustan portilla. Ensimmäiseen emme mahtuneet ja naapurissa ollut La Bottegakin oli täyttymässä. Onneksi olimme liikkeellä vähän italialaista lounasaikaa aiemmin ja saimme pöydän. 

Volpaian La Bottegan sisääntulo innosti puutarhuria. Myöhemmin selvisi,
että myös ruokalistan kasvikset ovat todellista lähiruokaa.
Ne tulevat naapurista. 

Raviolin täytteenä on muussattua perunaa ja kastike on tehty tuoreista herkkutateista.
Herran lautasella on Pici-pastaa lehtikaali-salsiccia-kastikkeessa.

Vanhana ja vauraana markkinapaikkana tunnettu Radda on Chiantin viinialueen sydämessä, ja erityisesti Volpaiassa viinitiloja on paljon. Paikallisia pieniä tummia rypäleitä löytyi myös kahvilan herkuissa. 

Viinirypälepiirakka oli uusi ja maukas tuttavuus.

Meillä oli luonnollisesti retkieväät mukana, mutta ne jäivät syömättä. 15 kilometrin patikointi sujui kevyesti, kun taukopaikat olivat gourmet-tasoa.  

Kahden junan kilpa-ajo

Huoleton aikataulujen tarkistus johti jännittävään junamatkaan Riminiltä Bolognaan.

Aamulla Riminin aseman näyttötaululta ei löytynyt meidän junaamme - mutta sen sijaan lähtisi aiempi juna. Siihen siis. Juna oli kulkenut hetken, kun tajusimme että reitti oli tuttu ja juna hidas, joka kylässä pysähtyvä paikallisjuna. Ei auttanut, vaikka yksi niistä oli Formulakisoistaan tunnettu Imola.

Meillä oli varattu luotijunaan liput ja vaihtoaikaa jäisi Bolognassa vain minuutti, jos junamme olisi ajoissa. Bolognan asemalla on 27 raidetta ja luotijuna lähtisi eri puolelta ja alimmasta kerroksesta.

Maailma ei olisi myöhästymiseen kaatunut, eikä reissumme mennyt pieleen. Aloimme kuitenkin leikitellä ajatuksella, että jos meidän junamme kuitenkin pystyisi kirimään ja Venetsiasta lähtenyt luotijuna olisi myöhässä...

Junasovellukset luovasti käyttöön

Rail Plannerin sovellus kertoi
meidän junamme etenemisestä

Avuksi otettiin junasovellukset. 

Meidän paikkalippujemme junaa ei löytynyt sen paremmin kansainvälisestä Rail Plannerista kuin Train timetable Italysta. Ne eivät ilmeisesti näyttäneet loppuunmyytyjä junia. Lisää junia kyllä löytyi ja aloimme kehitellä korvaavaa suunnitelmaa.

Samalla oli hauska etsiä tietoja sekä oman etanajunan että vauhdilla kiitävän luotijunan keskinäisestä kisasta. 

Luotijuna löytyi numeronsa perusteella ja näppärä appsi näytti sen etenemisen julkisen seurantatiedon perusteella. Juna saatiin puhelimeen ja kartalla päivitetyksi joka kerta, kun se ylitti jonkin valvontapisteen.

Oma kilpikonnamme näkyi Gmapsin kartalla GPS-seurannassa, hitaasti mutta vakaasti etenevänä pisteenä. Kun samaan karttaan sijoitti kilpailijan, sai tosiaikaisen kilpailutilanteen. 

Kumpi voittaa?

Luotijuna punaisella, hidas sinisellä

Yllätykseksemme nopea juna alkoi jäädä aikataulustaan jälkeen: minuutin, kolme, kuusi. 

Riittäisikö 1+6 minuuttia junanvaihtoon Bolognassa? Bolognan aseman sivut kertoivat keskimääräisen vaihtoajan olevan 10 minuuttia. Valmistauduimme juoksemaan.

Lopulta junien aikataulujen ero pysyi sellaisena, että oma juoksumme riitti ja junanvaihto onnistui. Mutta se onnistui vain hyvien tosiaikaisten tietojen, leikkimielisen appsien yhdistelyn, ja nopeiden kinttujen ansiosta. 

Siitä saatu hyöty tosin suli iltapäivällä, kun junamme Firenzestä Sienaan jäi kesken matkan asemalle, seuraava peruttiin ja sitä seuraava körryytteli raiteilla silloin kun muulta liikenteeltä liikeni sille tilaa. 

Hidas, nopea, etanaakin hitaampi

Seitsemän kilometrin helppo höhenwanderung - vai miten se nyt olikaan?

Parin yön pysähdys alppien sylissä Innsbruckissa tarkoittaa väistämättä patikointia vuorilla. Etelä-Tirolin maisemat ovat huikeita, mutta parhaille paikoille ei päivässä pääse. Löysin kuitenkin meille kiinnostavan suurin piirtein samassa tasossa parissa tuhannessa metrissä kulkevan reitin, Höhenwanderung on termi saksaksi. 

Innsbruckissa on laaja ja hyvin toimiva julkinen liikenne. Meidän reittimme lähtöpiste oli noin kuuden kilometrin päässä sijaitseva kylä, Igls. Busseja sinne meni kymmenen minuutin välein kohtuulliseen 2,5 euron hintaan.

Gondolihissi vei ylös pariin tuhanteen metriin Patscherkofeliin, jossa talvella on laskettelurinteet. Nyt rinteillä kalkattivat lehmien kellot.

Kova tuuli heilutti gondolia viimeisillä metreillä niin ettei ole ihme, että hissi suljettiin iltapäivällä.

Yläasemalta löytyi kaunein rinneravintola, minkä olen nähnyt. Viime vuonna avattu valoisa Das Kofel on puurakentamisen taidonnäyte. Apfelstrudelissa puolestaan keittiö oli pannut parastaan. 

Zirbenwegin patikointireitti oli juuri sellainen kuin esitteissä luvattiin: leveä polku kulkee hienon sembramännikön katveessa ja näkymät Innsbruckin laakson toiselle laidalle ovat upeita. Kahdessa ja puolessa tunnissahan sen kävelee. Eikä haittaa, että reitin toisessa päässä oleva hiihtohissi kulkee vain viikonloppuna. Mehän kävelemme kepeästi alas Tulfesiin.

Meidän lisäksemme polulla kulki vain muutamia muita vaeltajia. Minulle vuoristoilma, astelu kivisellä polulla ja maiseman tuoksut toivat mieleen lukemattomat vaellukset Sveitsissä. 

Kävelimmehän me, mutta aikaa meni huomattavasti enemmän, kilometrejä kertyi ja polvet olivat kovilla. Korkeuseroa tuli yli tuhat metriä ja matkaa kaikkiaan 15 kilometriä.

Kannatti kyllä. Pähkinähakit lentelivät sembramännystä toiseen ja istahtivat välillä puun latvaan tähystämään. Vanhat sembrat sykähdyttivät ja maaruskan värit toivat mieleen muutaman viikon takaisen Lapin-vaelluksen. 

Kannatti myös juosta Tulfesissa päätepysäkillä odottaneeseen bussiin. Heti kun pääsimme takaisin Inssbruckiin sade alkoi ja vuoriston tapaan se oli runsasta. Aamulla meitä taitaa odottaa näkymä lumihuippuisille vuorille.

Vuorokaudessa Turusta Hampuriin

Maata pitkin matkustavan on ylitettävä meri, ellei halua kiertää junalla pohjoisen kautta Ruotsiin. Me hyppäsimme laivaan Turusta sunnuntai-iltana ja olimme Hampurissa noin 25 tuntia myöhemmin.

Skånen peltomaisemia katsellessa tajusi, miten pohjoisessa me asumme.

Matkaan piti liittyä yksi junanvaihto Kööpenhaminassa. Ruotsin ja Tanskan rautatiet järjestivät niitä kuitenkin pari lisää. “Tämä juna ei voi ylittää siltaa, vaan jää Malmöhön”, kuulutti konduktööri kun lähestyimme Malmön asemaa. Junan sähköjärjestelmä oli pitänyt sitä ennen käynnistää jo kerran aiemmin.

Meri kimmelsi sillan molemmin puolin.

Ei ongelmaa, meillä oli vaihtoaikaa riittävästi Kööpenhaminassa, ja junia sillan yli meni muutaman kymmenen minuutin välein. 

Ensimmäisen matkapäivän tärkein ohjelma oli syödä jokainen päivän ateria eri maassa. Tukholmassa nappasin aamupalan aseman kahvilasta. Kööpenhaminassa päärautatieaseman läheltä löytyi kätevä ruokapaikkojen keskittymä. Tanskassa täytyy tietenkin syödä smørrebrød, joten testasimme leipäbaarin kaksi suosituinta annosta: kampelafilee ruisleivällä ja katkaravut vaalealla. 

Klassinen kampelaleipä on suosituin.

Tuoreiden katkarapujen raikkautta on vaikea kuvailla.

Toinen ylimääräinen junanvaihto tuli Puttgartenissa lauttamatkan jälkeen. Tanskalainen juna jäi siihen, ja matkustajia neuvottiin tunkemaan Hampuriin lähdössä olevaan toiseen junaan. Tungos oli hetken valtava, ja näppärimmät tietysti varasivat mobiiliapin kautta vapaana olleet paikat.

Kaikille löytyi pienen etsimisen jälkeen paikka, mutta joidenkin reppu tarvitsi oman paikkansa. 

Hampuriin pääsimme loppujen lopuksi vain reilut puoli tuntia myöhässä.

Hotellin vieressä odotti mukava yllätys: kantonilainen ravintola, jonka ruoat pärjäisivät Kiinassakin. 

Wonton-keitto oli hyvä ensiapu, ja kana Kung Pao täydellistä. Kuvaaminen kuitenkin unohtui nälkäiseltä.